lauantai 13. helmikuuta 2016

Täyttä höyryä eteenpäin!

On kyllä kiitettävän pitkä aika edellisestä blogikirjoituksesta. Tässä välillä on omassa elämässä tapahtunut kyllä suhteellisen kiitettävän suuria muutoksia. Pääsin opiskelemaan. Elämäni suurin tavoite on saavutettu. Ei se opiskelu, vaan haalarit. Mulla on ihan omat opiskelijahaalarit joihin kerään haalarimerkkejä ja ompelen niitä kiinni muistellen haikeudella ala-asteen käsityönopettajia.

Jos nyt totta puhutaan, niin oon aika ylpeä tästä koulusaavutuksesta. Oon opiskelemassa Helsingissä Metropolia ammattikorkeakoulussa. Opiskelen sosionomiksi ja pääsin kouluun lukemalla 200 sivua pääsykoemateriaalia, olemalla säkenöivä haastetteluosuudessa ja päihittämällä noin joka seitsemännen hakijan. Se on aika paljon se, kun miettii parturi-kampaajan lähtökohdista.

Harvemmin oon ylpeä itsestäni. Nyt olen ja sanon kirjoitan sen ylös, jotta voin muistella tätä seuraavalla kerralla, kun meinaan vajota johonkin itsesäälimasennukseen. Aikaisemmin olin sitä mieltä etten tule saavuttamaan mitään elämässäni.

Jännitin koulun alkua. Nyt on kuukausi takana. En minä sitä itse koulua ja opiskelua jännittänyt vaan ainoa pelkoni oli etten tule saamaan yhtään ystävää. Olen iloinen valitsemastani alasta, kaikki opiskelijat ovat sosiaalisia ja kaikkien kanssa tulee helposti toimeen. Ryhmäytyminen tapahtui nopeasti ja pidän kaikista luokkatovereistani. Se on uskomatonta kuinka paljon vanhat koulukiusaamisarvet voivat vaikuttaa alitajunnassa. En kyllä vieläkään osaa olla rennosti muiden seurassa ja antaa itsestäni kaikkea muille. Se menee aina sellaiseksi "olen hauska tyyppi" esittämiseksi. Oonhan mä välillä ihan hauska, mutta pointti oli se ettei vakava minä pääse näyttäytymään. Tosin vakava minä on vähän tylsä, parempi ehkä pysyäkin poissa.

Kohta on edessä muutto Helsinkiin. Vaikka tiedän nuorempana vannottaneeni etten ikinä tule muuttamaan pääkaupunkiseudulle niin nyt sekin on sitten rikottu.