Minulta kysyttiin muutama päivä sitten yksinkertainen kysymys: Miten menee? Juuri tuo kysymys sai minut pysähtymään ja miettimään. En osannut vastata kysymykseen omasta elämästäni. Olin pitkään vastannut kaikille vain, että hyvin menee. En löydä ohjetta, mitä tehdä tapauksessa jossa kaikki tuntuu etäiseltä ja raskaalta. Olen yrittänyt sanoa sisäiselle itselleni, että kaikki on hyvin. On asunto, työpaikka, parisuhde.
Kaikki on hyvin.
Lause kaikuu nyt vain tyhjässä päässä eikä löydä kohtaa johon pysähtyä.
Kirjoittaminen tuntuu kaikkein mahdottomimmalta. Mahdottomin. Onko se edes sana? Tästähän minä olen ennen saanut niin kovin paljon iloa ja onnea. Tekstintuottamisesta tyhjälle valkoiselle paperille. Nyt tekee mieli vain vaihtaa taustan väri mustaksi ja niin kirjoittaisin mustalle taustalle mustalla fontilla. Mustaa.
Ongelmani ydin on siinä, etten näe ongelmaa. En halua lääkitä oireita. Haluan tietää miksi?
Koko maailmankaikkeuden ärsyttävin ja samalla mielenkiintoisin kysymys, miksi?
Olen niin pitkään sanonut itselleni, että kaikki on hyvin. En edes osaa sanoa, miksi mieltäni painaa jokin asia niin paljon. Mikä se asia on? Palaan mielessäni takaisin. Uudestaan ja uudestaan käyn läpi vaiheita jotka ovat johtaneet minut tähän pisteeseen elämässäni. Olen nyt aikuinen. Leikin aikuista päivästä toiseen. Käyn töissä ja esitän, että hoidan kotia. Totuushan on, etten edes hoida kotia. Joten käyn vain töissä.
Mitä teen, kun en ole töissä? Nukun ja syön. Sitähän kaikki tekevät. Nukkuvat, syövät ja tekevät töitä. Mitä minulta sitten puuttuu? Katselen elokuvia rakkaani sylissä. Elokuvissa toistuu paljon samat teemat. Paljon henkilöitä, joilla on ongelmia rakkaudessa. Niitä minulla ei vielä ole. Niitä en kyllä tarvitsekkaan. Ongelmia saada koulutus, työ ja koti. Sairastua loppu elämäkseen ja juuri, kun luovuttaa, rakastuu ja ei haluakkaan kuolla. En tunnista mitään näistä ongelmista omassa elämässäni.
Mies ja nainen sekkailemassa avaruudessa. Taivaankappaleet tulevat ja törmäävät. Happi loppuu. Elämä päättyy tyhjään avaruuteen. Tai eihän avaruus oikeasti koskaan ole tyhjä. Elokuvat vain saavat sen näyttämään tyhjältä ja autiolta. En myöskään kaipaa pääsyä avaruuteen.
Olenko minä vain ärsyttävä hemmoteltu kakara, jolla aina jokin asia huonosti?
Niin ja näin hapuilin itselleni koulutuksen. Kaikki tutut ja tuntemattomat näkivät jo kaukaa, että nyt oli hyppy aivan väärään suuntaan. Kampaajaksi minusta ei sitten koskaan lopulta ollut, vaikka paperit koulusta sainkin. Tiedän, että joku toinen olisi ansainnut paikkani koulussa.
Valitsin parisuhteen ja hylkäsin koko suvun. Hyppäsin reunalta tyhjään tietämättä, mitä vastaan tulee. En paljon miettinyt pärjäänkö vai en. Minä vain luotin johonkin tuntemattomaan voimaan sisälläni. Se tuntematon voima on vienyt minut läpi helvetillisen nuoruuden taistelun. Kaikki käyvät jonkinlaisia taisteluita elämässään. Tai mikäli on jo syntymästä asti kaikki tavoitteet ja maalit selvillä niin nostan hattuni ja olen kateellinen. Minulla ei kyllä ollut mitään pohjaa edes valmiina.
Koko maailmankuva piti rakentaa ihan itse. Yrittihän monet antaa valmiin maailmankuvan. Valmiit käsitykset siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Valmis paketti miten tulla elämään tyydytystä tuottavaa elämää palvellen Jumalaa. Minä en vain jostain syystä kuunnellut. Halusin itse luoda oman pohjani. Halusin itse käyttää aivojani, jotka rakas Jumala minulle on antanut. En halunnut vain allekirjoittaa valmiita päätöksiä ja valmiita kaavoja.
Vaikka olenkin melkoisen yksinäinen nyt enkä tunne samanlaista hullua ja sekopäistä iloa, mitä muutama vuosi sitten, en silti vaihtaisi valintaani. Olen saanut niin paljon rakkautta parisuhteesta ja niistä muutamista ystävistä jotka ovat tukeneet päätöksen tekemisessä. En ole enää mukana uskonnossa, jossa oli pakko olla ettei suku ja ystävät hylkäisi. En ole enää mukana uskonnossa, jossa lähimmäisestä oli pakko välittää. Ihan se ja sama tekikö niin oikeasti vai esittikö vain.
Nyt menen elämässä eteenpäin kohti entistä vaikeampia ja antoisampia vaiheita.
Keksin mikä minulta puuttuu. Turvallisuuden tunne ja varmuus ympärillä olevista asioista. Asiat muuttuvat ja mikään ei pysy kauaa paikallaan. Näin se on aina ollut. Nyt minun pitää vain kehitellä ase millä selvitä epävarmuudesta. Tajusin yhteyden elokuviinkin. Kaikissa elokuvissa on teemana elämän arvaamattomuus. Se tekee elämisestä vaikeaa, kun ei koskaan voi tietää mitä huomenna tulee tapahtumaan. Vaikeuden lisäksi se tekee elämästä mielenkiintoista.
On hetkiä jolloin pitää sulkea silmät ja hypätä uuteen elämään. Jos on tarpeeksi rohkea voi kai hypätä silmät auki. Olen kovasti harmitellut sitäkin, että en enää haasta itseäni uusiin asioihin. Olen vain ollut sokea, enkä tajunnut olevani koko ajan uusien asioiden äärellä.
