Tavallisesta poikkeavaa.

Spesiaali ja erikoinen menettää merkityksensä, kun siitä tulee tavallista. Se ei välttämättä täysin menetä merkitystään. Merkitys vain muuttuu. En siis mene sanomaan kaiken tavallisen olevan merkityksetöntä.

On hyvä olla tavallista spesiaalin rinnalla. Kaiken tavallisen keskellä spesiaali tuntuu suuremmalta.

"Too ordinary". Se on lause jonka en halua täyttävän elämääni. Haluan aina säilyttää elämänhaluni. Meinasin kadottaa halun elää, mutta olen iloinen voidessani todeta saaneeni sen takaisin. Elämä on liian lyhyt sanoille: "en koskaan", "en voisi kuvitellakkaan" tai "enhän minä sellaiseen pysty". Elämä on yksi sekkailu. Kaikilla on vain yksi elämä.

Onneksi yhteen elämään mahtuu monta seikkailua.

En halua enää vastata eteen tuleviin mahdollisuuksiin: "enhän minä..."

Jo lapsena kaikki luonnehtivat, että olen rohkea ja täynnä intoa. Haluan löytää takaisin tuon rohkeuden. Elämässä pitää olla rohkeutta tarttua asioihin.

Rohkein tekoni puoleen vuoteen on ollut tutustua itseeni.

Kaksi puolta.

Kaikella on aina kaksi erilaista puolta. Vastakohdat luovat erilaisuuden.

Ulkona on kylmä, mutta minulla on kuuma. Sairastan flunssaa, mutta ajattelen onnekseni sen olevan vasta toinen flunssa tänä talvena. Minä rakastan asioita, mitä joku toinen vihaa. Ihmiset ovat vastakohtia.

Elämän kauneus tulee esiin siinä, että kaikki todella ovat erilaisia. Ihmiset rakastavat väitellä. Erityisesti mielipideasioista. Ihmisillä ei olisi mitään mistä väitellä, jos aina kaikki olisivat samaa mieltä kaikesta.
Kuinka tylsä ajatus se olisikaan.

Kaikki näkevät onneksi väritkin eritavalla. Taistelin juuri oliko eräs huivi punainen vai oranssi...

Parhaat pohdinnat tulevat wc-pöntöllä istuessa. Parhaat blogitekstit kahvikupin ääressä. Voitte vain arvata kumpaa nyt teen..

Kiireettömyyttä.

Kävellessäni järvenjäällä oli pakko pysähtyä miettimään maailman kauneutta. Maailmassa on paljon rumaa, mutta jos oikein tarkasti katsoo niin löytää paljon kaunista.

Kauneus on tietenkin katsojan silmissä, mutta mykistävän kaunis oli tumma taivas joka vain jatkui äärettömiin. Lumen peittämä jää tuntui rauhalliselta kenkien alla. Pakkaslumi narskui kivasti. Mielen valtasi tunne siitä, että kaikki on hyvin. Hetken ajan saattoi unohtaa kaikki murheet ja vain keskittyä siihen hetkeen. Jokaisen pitäisi silloin tällöin pysähtyä paikalleen ja ainut asia mihin saisi kiinnittää huomiota olisi hengittäminen.

Olen saavuttanut jonkin asteen onnellisuuden. Elän elämää nauttien jokaisesta päivästä. Jännityksen elämään tuo se ettei koskaan voi tietää, mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

Eilen oli myös loistava päivä. Nautinnollista oli kävellä kaupungissa, jossa kaikilla tuntuu olevan kiire. Itselläni ei ollut kiire mihinkään, joten ehdin nauttia jokaisesta askeleesta. Olisi kamalaa, jos minun elämäni olisi niin kiireistä, että ruoka pitää syödä samalla, kun puhuu puhelimeen ja hakee lasta koulusta.

Tavoitteeni on siis pitää elämä kiireettömänä. Aina se ei onnistu.

Itku.

Nyt maatessani vessanlattialla kaksinkerroin ja silmäni ovat aivan vetiset mietin, että onko tämä fyysistä -vai henkistä pahaa oloa.

Silloin jo olessani pieni itkin usein niin kauan, että oksensin.

Eihän minulla pienempänä ollut kovin suuria syitä itkeä. Sisko rikkoi leluni, äiti tukisti tai ei antanut katsoa telkkaria. Suuria syitä itkeä.

Välillä löytyy kausia jolloin ei itketä. Ei tule tipan tippaa silmäkulmasta vaikka kuinka itkettäisi tai olisi paha olo. Ihminen on kyllä outo rakennelma. Miksi ihmeessä sen pitäisi reagoida asioihin niin, että silmät täyttyvät vedestä?

Nyt pitkän aikaa olen reagoinut aivan kaikkeen itkemällä. Olin iloinen tai surullinen. Pettynyt. Tai jopa vihainen. Itkeminen yhdistetään usein suruun, pettymyykseen, ikävään tai menetykseen. Kaikki hyvin ikäviä syitä itkeä. Siitä syystä epäilen, että onnesta ja ilosta itkeminen on hullua. Lukea nyt rakastuneena jotain romanttista tippa linssissä. Ihminen on kaiken kaikkiaan hyvin outo rakennelma.

Aluksi oli fyysisesti huonovointisuutta. Päätä särki ja vatsaan sattui. Ikävät asiat kuitenkin laittavat kiviä sydämeen ja siitä tulee ahdistava tunne. Ahdistava tunne pyrkii pois sisältä. Nopein tie pois on aiheuttaa itku. Ahdistus pitää vielä oksentaa pois niin tulee parempi olo.

Ainakin hetkellisesti.

Rohkeita askelia

Minä ihailen vauvoja. Pieniä viattomia olentoja.

Ensimmäiset askeleet ovat pelottavia. Silti pienillä on rohkeutta ottaa uusia askelia eteenpäin. Rohkeutta tarvitaan myös ensimmäisten sanojen sanomiseen. Pian vauvat juoksevat täyttä vauhtia ja puhuvat taukoamatta.

Kukaan ei ensiaskeleillaan juokse maratonia. Vauvat kaatuvat uudelleen ja uudelleen. Tärkein opetus on kuitenkin se ettei koskaan luovuta. Aina pitää nousta ylös. Yhä uudelleen ja uudelleen elämässä on jaksettava taistella niiden asioiden eteen joita tavoittelee.

Jos minä olisin oikeasti lopettanut sitkeän harjoittelemisen, kun halusin apupyörät pois pyörästäni en vieläkään osaisi ajaa. Naapurin ojassa käytyäni uhkasin kyllä etten ikinä enää pyöräilisi. Lopulta vaihdoin kuivat vaatteet ja olin korkealla mäellä ottamassa kovempia vauhteja. Ei saa koskaan luovuttaa.

Elämässä tarvitaan rohkeutta. Tulee eteen suuria ovia eikä aina voi varmaksi tietää minne ne johtavat. Jokaisella on tie mitä kulkea ja jokaisessa risteyksessä on valittava suunta minne mennä. Siinä tarvitaan rohkeutta.

Apuna aina

Olen ihminen, joka laittaa muiden tarpeet ja halut omiensa edelle. Mikäli joku tarvitsee apua, minä autan aina niin paljon kuin pystyn. Olen lojaali kavereilleni. En pysty jättämään ketään pulaan.

Mikäli en pääse itse auttamaan, yleensä kehittelen jonkinlaisen ratkaisun siihenkin. Auttamisessa olen supermies. Ketään ei jätetä pulaan, kenenkään ei anneta hukkua. Toimintamallilleni on myös periaate, teen muille niin kuin haluaisin itselleni tehtävän. Kultainen sääntö? Sääntö tai ei, pohjimmaisena minulla on halu auttaa muita ihmisiä.

Yhden päivän ajan minun piti ajatella itseäni. Lopulta halusin auttaa jokaista jääkiekkojoukkueeseeni kuuluvaa pelaajaa... Kannoin mailoja ja availin ovia. Se oli kivaa.

Jotkut eivät vain osaa ajatella itseään :D