Kirjakerholainen

Olen aina lukenut paljon.
Ala-asteella luin hauskoja kirjoja toinen toisensa jälkeen. Ensimmäiset olivat varmaan Ella menee kouluun, Niilo saa oman norsun, tai Teuvo tiikerin elämä. En onnistu oikeasti muistamaan yhtäkään.

Yläasteelle mennessäni kuvittelin olevani viisas ja tarpeeksi kokenut lukemaan vähän syvällisempiä kirjoja. Se olikin kuin suuri ovi maailmaan, jossa en aikaisemmin ollut käynyt. Anna-Leena Härkönen, Sofi Oksanen, Terhi Rannela, Agatha Christie, Kari Hotakainen ja Mikael Niemi vain muutama mainitakseni.Täällä pohjan tähden alla, Tuntematon sotilas ja Taru sormusten herrastakin tuli kokeiltua, jotka tiiliskiviä kaikki kolme.

Ammattikoulun aikana en ole lukenut varmaan kuin kaksi kirjaa. Mietin juuri, että minne minä intohimoni kirjoihin kadotin. Katosiko se vain hetkeksi?
Luulen, että löysin sen nyt. Kävelin kirjakauppaan ja ostin itselleni pari pokkaria välipalaksi. Nyt olen sivu tolkulla kahlannut sivuja eteenpäin. Avain kuin olisin taas saavuttanut uuden maailman. Toisen pokkareista luin ollesani 14v. Silloin kehuin sen äärimmäisen hyväksi. Nyt tajuan etten edes tajunnut koko kirjasta mitään.

Alennusmyynnit alkoivat. En ole koskaan ennen käynyt tieten tahtoen sellaisissa. Hulluja naisia -20, -30, -40 JA JOPA -50% lappujen seassa. En ihan tunnu kuuluvani sinne. Olihan se yksi kokemus sitten tämäkin. Ostin kyllä vain tuotteita missä ei ollut yhtään alennusta. Koko päivän halusin kotiin lukemaan kirjaa.

Huomenna päivä kuluu lupauksia tehdessä. Voihan sitä jotain yrittää ensivuonna saavuttaa.

Päivä ilman ajatuksia

Katselin eilen tunnin ajan katulamppua ja lumisadetta.
Se oli mielestäni niin kaunista.

Tänään päätin yrittää viettää päivän ilman, että kuluttaisin kaiken aikani miettimällä syvällisiä. Yllättävän vaikea tehtävä.

Aloitin päivän kahvilla, kuten rutiineihin yleensä kuuluu. Aloin melkein väistämättä ajatella, kuinka helposti ihmisille muodostuu rutiineita. Olin jo sortumassa menemään pidemmälle ajatusteni kanssa. Päätin syödä suklaata ajattelematta kuinka paljon lihoisin. Istuin pöydän äärellä ja väistämättä aloin ajatella miltä minusta nyt tuntuu.. Päätin katkaista pohdintani ja laitoin rakastamani lääkärisarjan pyörimään. Niin mieleni valtasi dr. Housen älykkäät oivallukset.

Jouduin sieltä täältä kieltämään itseäni tarttumasta viisauksiin.
"Elämä on kärsimystä"... Se on aina yhtä kova lause, jonka aina mielessään haluaa kieltää.
House alkoi tietenkin käymään liian syvälliseksi ja päätin lähteä ulkoilemaan. Ensin ajattelin vain kävellä suoraa niin pitkään kun mahdollista. Lopulta löysin itseni puistosta, jossa ihminen kalasti. Tampereen keskustassa keskellä talvea joku oikeasti kalasti.

Kävelin ja kävelin, kunnes halusin sittenkin mennä kiertelemään kauppoja. En edes tajunnut alennusmyyntien alkaneen. Tai siis kyllähän sen sitten nopeasti tajuaa, kun hukkuu ihmisvirtaan. Minulla ei ollut edes mitään tarpeellista ostettavaa. Mukaani tarttui muutama pokkari, pipo ja t-paitoja.
"Mitäs jos Suomeen tulisi koulupukupakko?" Noin 15v tyttö jolla oli vihreä tukka kysyi noin 8 vuotiaalta sisareltaan. En voinut olla nauramatta mielessäni, kun tämä vastaa: "eikä, saisin varmaa sydärin".
Tiesinkö minä 8 vuotiaana mitä tarkoittaa sydäri?

Kävelin taas. Takanani käveli kaksi muutaman vuoden minua vanhempaa naista/tyttöä. Heidän suurin ongelmansa oli 20€ kalliimmat lentoliput kuin jollain toisella. Niin ja ei pidä unohtaa, että extra matkalaukuista pitäisi maksaa enemmän.. Tytöllä oli kesäiset kengät eikä edes sukkia.

Siihen se päättyi.
Ajattelemattomuus.
Se ei sovi kaikille. Tunsin oloni tyhmäksi vaeltaessani  ilman päämäärää. Tunnen itseni fiksuksi oivaltaessani asioita elämässä. Tästä eteenpäin yritän vain ja ainoastaan tehdä kuten hyvältä tuntuu.
 Enkä kiellä itseäni ajattelemasta.

Elämä ja onnellisuus

Onnellisuus on vain hetkittäistä. Onnellisuus on vain tunne sisimmässä. Onnellisuus on sitä, kun tiedostaa hetken ajan, että kaikki elämässä on hyvin.

Kirjoittaessani nuo sanat paperille tunsin olevani onnellinen. 

Nyt korjaisin hieman sanojani. Sanon, että onnellisuus on tunne. Sanon, että onnellisuus on hetkittäistä. Kaikki tavoittelevat pysyvää onnellisuutta. En usko, että kukaan voi koskaan olla täysin onnellinen, jos ei opettele näkemään pienten asioiden kauneutta. Maailmassa on äitienpäivä, kuolleiden muistopäivä ja jos jonkinlaisten ihmisten muistopäiviä. Miksi ei ole päivää jolloin valittaminen olisi kiellettyä? Yhtenä päivänä ihmisten pitäisi keskittyä vain hyviin asioihin, niin pieniin kuin suuriin.

Elämäni on melkoisen aaltoilevaa. Koen paljon iloja, mutta koen myös paljon suruja. Elämä ei aina mene kuten sen on suunnitellut. Tärkein elämän ohjeeni on juuri edellämainistuista syistä:


Kaikki järjestyy, tavalla tai toisella.


Moni miettii miten elämää kannattaa elää. On ihmisiä jotka suunnittelevat koko elämänsä kehdosta hautaan. ja on ihmisiä, jotka eivät suunnittele. Välimalli on pakko löytyä. Itse suunnittelen suuria, ja teen koko ajan asioita, joita en suunnitellut. Päivä kerrallaan kuljen pää pystyssä ja otan vastaan mitä ikinä eteeni tulee. Ei elämä parane murehtimalla. Ikinä ei voi tietää mitä eteen tulee. Parhaimmassakaan tapauksessa elämäni ei koskaan mene suunnitelmien mukaan. 

Suunnittelin, että minusta tulee trukkikuski. Tietenkin, kun isänikin oli. Sitten halusin olla rekkakuski, kun isänikin oli. Halusin varmasti viisi vuotiaana olla myös perheenisä, kun isänikin oli. Olen aina valtavasti ihaillut isääni. Lopulta se on pakko myöntää, etten olekkaan perinteinen prinsessa ja äidintyttö. Tunnistan itseni vähän erilaisista sanoista. Ei kaikkien tarvitse olla prinsessoja. On ihan hyvä rakentaa puumaja naapurin puihin. Se oli kuitenkin hieno. Oli katto, lattia ja seinät. En viitsinyt laskea montako naulaa meni vinoon tai kuinka monta kertaa naulasin omaan sormeeni. Olin hirveän ylpeä omasta puumajastani. Onneksi naapuri ei ollut vihainen puidensa puolesta.

Jotkut voivat ihan hyvin pelata jääkiekkoa ja haaveilla korjaavansa autoja. Äiti toivoi prinsessaa ja sai talonpojan. 

Aikuistuminen

Aloitan nyt alusta. En voinut kuin itkeä ja nauraa itselleni ja aikaisemmille kirjoituksilleni. Ne oli pakko poistaa, koska vatsalihaksiin alkoi sattumaan ja kyynelvirrat alkoivat muuttua tulvaksi.
Tunnen kasvaneeni ihmisenä hyvin paljon. En ole enää sellainen säheltäjä, joka tekee ensin asiat ja sitten vasta miettii. Nyt olen ihminen joka vain pohtii, pohtii ja vielä kerran pohtii.

Blogini jatkuu samalla ajatuksella mistä se aikoinaan lähti: kirjoitan omasta elämästäni humoristiseen sävyyn. Mikäli en onnistu siinä, kirjoitan elämästäni erittäin pohtivaan sävyyn.

Kadotin elämässäni ilon kirjoittamisesta. Lopetin kirjoittamisen hyvin pitkäksi aikaa. Vihdoin kuitenkin ajatusvirtani päätyvät paperille. Nyt vielä mustan näppäimistön kautta muidenkin luettavaksi. Nautin kirjoittamisesta. Tarvitsisin varmasti itselleni oikolukijan, koska en osaa vieläkään kielioppisääntöjä. Nostan hattua äidinkielenopettajilleni, jotka kovasti yrittivät.

Elämässä pitää tehdä virheitä, jotta niistä voi oppia. Suurin virheeni oli varmasti kirjoittaa mitä mieleen juolahti ja vielä kehtasin julkaista sen bittimaailmaan. Mitä ihmettä päässäni oikein liikkui? Olen varmasti tarjonnut monet naurut ihmisille jotka blogiani ovat vahingossa lukeneet. Nyt osaan nauraa itselleni.

Olen ylpeä henkisestä kasvustani. Tätä ilmeisesti on aikuistuminen. Äitini mielestä aikuistuminen on sitä, kun maksaa itse laskunsa. Kauniimmin muotoiltuna: äitini mukaan aikuistuminen on sitä, kun osaa pitää huolta taloudellisesta puolestaan ilman, että tekee konkurssin. Minun mielestäni aikuistuminen on sitä, että ottaa vastuun itsestään ja teoistaan. Sitä minä yritän nyt harjoitella, vastuuta. Vakuutusyhtiön työntekijää haluaisin eniten kiittää. Hänellä riitti ymmärrystä opettaa vakuutusasiat oikein rautalangasta vääntäen. Miten kukaan voisi osata heti kaikki niin suuresta maailmasta kuin vakuutukset. Nyt tiedän mitä ovat henkivakuutus, kotivakuutus ja liikennevakuutus.