Aikuistuminen

Aloitan nyt alusta. En voinut kuin itkeä ja nauraa itselleni ja aikaisemmille kirjoituksilleni. Ne oli pakko poistaa, koska vatsalihaksiin alkoi sattumaan ja kyynelvirrat alkoivat muuttua tulvaksi.
Tunnen kasvaneeni ihmisenä hyvin paljon. En ole enää sellainen säheltäjä, joka tekee ensin asiat ja sitten vasta miettii. Nyt olen ihminen joka vain pohtii, pohtii ja vielä kerran pohtii.

Blogini jatkuu samalla ajatuksella mistä se aikoinaan lähti: kirjoitan omasta elämästäni humoristiseen sävyyn. Mikäli en onnistu siinä, kirjoitan elämästäni erittäin pohtivaan sävyyn.

Kadotin elämässäni ilon kirjoittamisesta. Lopetin kirjoittamisen hyvin pitkäksi aikaa. Vihdoin kuitenkin ajatusvirtani päätyvät paperille. Nyt vielä mustan näppäimistön kautta muidenkin luettavaksi. Nautin kirjoittamisesta. Tarvitsisin varmasti itselleni oikolukijan, koska en osaa vieläkään kielioppisääntöjä. Nostan hattua äidinkielenopettajilleni, jotka kovasti yrittivät.

Elämässä pitää tehdä virheitä, jotta niistä voi oppia. Suurin virheeni oli varmasti kirjoittaa mitä mieleen juolahti ja vielä kehtasin julkaista sen bittimaailmaan. Mitä ihmettä päässäni oikein liikkui? Olen varmasti tarjonnut monet naurut ihmisille jotka blogiani ovat vahingossa lukeneet. Nyt osaan nauraa itselleni.

Olen ylpeä henkisestä kasvustani. Tätä ilmeisesti on aikuistuminen. Äitini mielestä aikuistuminen on sitä, kun maksaa itse laskunsa. Kauniimmin muotoiltuna: äitini mukaan aikuistuminen on sitä, kun osaa pitää huolta taloudellisesta puolestaan ilman, että tekee konkurssin. Minun mielestäni aikuistuminen on sitä, että ottaa vastuun itsestään ja teoistaan. Sitä minä yritän nyt harjoitella, vastuuta. Vakuutusyhtiön työntekijää haluaisin eniten kiittää. Hänellä riitti ymmärrystä opettaa vakuutusasiat oikein rautalangasta vääntäen. Miten kukaan voisi osata heti kaikki niin suuresta maailmasta kuin vakuutukset. Nyt tiedän mitä ovat henkivakuutus, kotivakuutus ja liikennevakuutus.