Nykyään haluan pysähtyä ja pohtia kaikkea. Tekemisiini täytyy löytyä perustelut. Miksi toimin jollain tietyllä tapaa? Onko vaihtoehtoista tapaa toimia? Kaiken pitää olla nykyään niin loppuun asti mietittyä. Pelkään, että pian en enää heittäydy tuulen vietäväksi tai vastaa spontaanisti kyllä.
Pelkään myöntää, että pidän tästä uudesta minästäni enemmän kuin aikaisemmasta. Olin lapsi. Lapsellinen toimintamalli on tehdä ensin ja miettiä sitten. Nyt haluan miettiä ensin ja tehdä vasta sitten. Haluan suunnitella tarkkaan kaiken ennen kuin lähden toteuttamaan. Haluan olla varma, että suunnitelmani toimivat.
Pelkäänkö ehkä liiaksi, mitä tapahtuu jos jokin ei onnistu?
Pelkään myös haaveilla ja suunnitella. Tuntuuko turhauttavalta mikäli haaveet eivät koskaan toteudu? Olenko valmis vain suunnittelemaan ja uudelleen suunnittelemaan? Voisin toisaalta vain haaveilla ilman suunnittelua. Eläminen päivä kerrallaan on vain niin kovin vaikeaa. Ihminen on aivan taatusti suunniteltu haaveilemaan. Ihmisen kuuluu suunnitella ja tavoitella aina jotakin. Ilman tavoitetta ei ole suuntaa johon kulkea. Ilman tavoitetta ei ole tietä jonka varrella haaveilla.
Aloin kahvikupin äärellä miettiä, että mikä on tylsyyttä? Kuka määrittelee tylsän ihmisen? Olenko minä tylsä, koska vain pohdin ja vastaan syvällisesti? Mitä jos olenkin mielenkiintoinen ihminen kaikkine analyyseineni? Eihän yhden ihmisen mielipiteen tylsyydestä tulisi määritellä kaikkien mielipidettä. Kaverini mielestä on varmasi tylsää istua sohvalla ja ajatella. Minä pidän siitä. En minä ole sen tylsempi kuin kaverini, joka vain kertoo vitsejä toisensa perään.
Pitäisi varmaan vaihtaa blogin nimeä. Melkoisen harhaanjohtava.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti