Kiire. 
En ehdi. 
Ehkä ehdin myöhemmin.
En taaskaan ehtinyt.

Aikaa on mahdotonta saada pysähtymään. Aika kuluu kaiken aikaa. Kaikki miettivät, mihin kulutan kaiken aikani? Vaikka emme aina huomaisikaan ajan kuluvan niin tulee hetki, kun pysähdymme ja toteamme mietiskelevämme, mihin kaiken aikamme kulutimme?

Itse olen ollut entistä enemmän huolissani siitä, kulutanko aikani viisaasti? Miten voisin kaikkein parhaimmalla tavalla käyttää aikani? Mistä tiedän, kuinka paljon minulla oikeastaan on aikaa? Todellisuudessa voin vastata kysymykseeni vain: Minä en tiedä.

Pohdin usein syitä elämälle. Me synnymme, käytämme paljon aikaa itseemme ja onnen tavoitteluun ja lopulta kuolemme pois.  Aika karkeasti lyhennettynä ihmiselämä on melkoista ponnistelua päivittäin. On iloja ja suruja. Aikamme kuluu onnellisuuden tavoitteluun ja pahojen asioiden välttämiseen. Aikamme kuluu murehtimiseen. 

Raitistuneet alkoholistit tunnetusti elävät päivä kerrallaan. Menin suutuspäissäni sanomaan, että minua kyllästyttää koko "päivä kerrallaan" -touhu. Nyt kuitenkin tajuan, että minun on syytä katsoa peiliin. Asian ytimessä ollaan. Emme voi saada yhtään enempää aikaa itsellemme vaikka kuinka murehtisimme tulevaa. Voimme vain tehdä joitain suunnitelmia, mutta emme lopulta edes tiedä meneekö mikään suunnitelmiemme mukaan. 

Pahinta on se, että voimme oikeastaan arvostella ainoastaan itseämme. Naapuri on päättänyt käyttää elämänsä työhön ja asuntolainan maksamiseen, opettaja etsii yhä edelleen itselleen eliittikumppania, eläkkeelle päässyt puutarhuri pääsi viimein hoitamaan omaa pihaansa, rekkakuskit heilauttavat kättään toisille rekkakuskeille aamu neljältä aivan kuin tietäen, että vielä on monta sataa kilometriä edessä. Onneksi elämä tarjoaa kaikille vaihtoehtoja. Usein on mentävä ja kokeiltava montaa vaihtoehtoa ennen kuin löytää parhaan. Minä löysin yhden hyvän reitin. Yritän keskittyä pysymään tällä tiellä. 






Jopa rikkinäinen ovi voi johtaa uuteen paikkaan.