Isoja valheita, pieniä valheita. Miten ihmiset osaavatkin ajautua äärimmäiseen kierteeseen valehdellessaan ensin pienistä asioista? Eihän sellainen pieni valhe nyt mitään haittaa. Vai haittaako?
Itse aloitin valehtelemisen suhteellisen nuorena. Äiti saattoi kysyä, olinko ottanut jotakin ilman lupaa? En tietenkään. Isä saattoi kysyä, olinko varastanut rahaa säästöpossusta? En tietenkään. Satikutia tuli, koska olin tehnyt väärin ja vielä valehdellut.
Aina kannattaa miettiä pelastaako pienikään valhe meitä. Mitäs kun joku huomaa, että valehtelemme? Maineeseemme tulee suuri tahra. Saatamme menettää luottamuksen. Luottamusta on vaikea saada takaisin. Voin todeta, että valehteleminen ei kannata. On hyvin pelottavaa joutua peittelemään asioita toisilta ja lopulta valehdella jopa itselleen.
Nuorempana keksin tekosyitä toiminnalleni. Valehtelin koko ajan jostakin. Häpeällistä ajatella toimintaani taaksepäin. Menetin luottamuksen vanhempieni osalta totaalisesti. He eivät voineet uskoa sanaakaan puheistani. Kierteeseen on vain yksi lääke. Totuus.
Totuuden kertominen ja asioista
puhuminen suoraa ovat taitolajeja, joista kannattaa ylpeillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti